Aloitimme pitkän kypsymisajan vaativasta spagettikurpitsasta ja kun se oli saatu uuniin, olivat vuorossa myskikurpitsa,vegaaninen pesto ja paahdetut punajuuret. Kuvassa RastaChef opastaa yhdistyksen puheenjohtajaa Ann-Mari Berliniä

Marttojen herkullinen Muutos lautasella -teemavuoden kampanja sai jatkoa

Tammisaaren RuokaMarttojen Muutos lautasella -teemavuosi jatkui, kun teimme taas yhdessä Lasse Örtsöterin eli RastaChefin johdolla satokauden kasviksista herkullisia kasviasruokia, jotka nautimme lopuksi yhdessä.

Edellinen Muutos lautasella teemavuoden -kasvisruokailta menestys ja tämäkin kurssi täyttyi nopeasti kasvisruokien ystävistä. Kasvisillassa meitä oli yhteensä 14 innokasta kokkailijaa.

Skoolasimme illan alkuun raikkaalla omena-inkivääri-shotilla ja kuuntelimme, kun kasvisruokailtaa emännöivä Päivi Rosqvist ja RastaChef eli Lasse Örtsäteri esittelivät kaikki illan reseptit.

Illan aluksi kävimme yhdessä läpi kaikki raaka-aineet ja reseptit. Emme valitettavasti voi jakaa illan reseptejä.

Osmo Nummelin laittoi tattarit kiehumaan osaavin ottein. Ryhmän muut jäsenet tutustuivat resepteihin.

Spagettikurpitsan reijitys haarukalla oli haastavaa.

Helppoa ja hauskaa huovutusta & iloista yhdessä tekemistä!

Tammisaaren Martat järjestää 23.10. klo 17 Tammisaaren kirjaston Pääskysessä kaikille avoimen hauskan huovutusillan, mikä tietysti tarkoittaa taas iloista yhdessä tekemistä.

Tule huovuttamaan söpöjä pikkueläimiä, kettuja, kissoja, sydämiä tai vaikka tähtiä tai helmiä tekstiiliartesaani Emma Braskénin opastuksella. Et tarvitse aiempaa kokemusta.

Meillä on kaikki mitä tarvitset: materiaalit ja ohjeet, joten voit vain tulla mukaan, vaikka ystävän kanssa viettämään hauskaa iltaa. Mukaan mahtuu 15 huovuttajaa.

Jäsenillemme ilta maksaa 10 € ja ei-jäsenille 20 €. Ilmoittautumiset viimeistään ma 10.10.25 martat.tammisaari@gmail.com

Hei, vielä muutama paikka vapaana! 

Vuoden ruokasieni on lampaankääpä

Vuoden ruokasieni 2025 on lampaankääpä (Albatrellus ovinus). Marttaliitto valitsi tämän helposti tunnistettavan, miemiedonmakuisen ja monikäyttöisen sienen, joka sopii hyvin keittoihin, muhennoksiin, piirakoihin ja pihveihin. Lampaankääpä viihtyy kuusimetsissä ja sitä voi myös kuivata tai pakastaa talven varalle. 

Tietoa lampaankäävästä: 

  • Tunnistettavuus: Se on helposti tunnistettava sieni, mikä tekee siitä hyvän aloittelijan sienen.

  • Maku: Lampaankääpä on miedon makuinen.

  • Monikäyttöisyys: Sitä voi käyttää monissa ruoissa, kuten keitoissa, muhennoksissa, piirakoissa ja pihveinä.

  • Säilöntä: Se sopii hyvin kuivattavaksi tai pakastettavaksi.

Muista aina: 

  • Kerää vain niitä sieniä, jotka tunnistat varmasti.

  • Ennen pakastamista sienet kypsennetään omassa nesteessään, jotta ne säilyttävät kosteutta.

Syysretkellä Marttametsässä

Marttajärjestö keräsi 125-vuotisjuhlavuonnaan varat oman nimikkometsän, Marttametsän, perustamiseen ja suojeluun.

Meidän yhdistyksemme sai Karjaan Martoilta synttäri lahjaksi palan Marttametsää.

Marttametsä sijaitsee Iitissä, vanhan kylätien varrella kohoavan Kuuksonmäen laella ja on noin kymmenen hehtaarin laajuinen metsäalue, jonka sylissä sijaitsee myös pieni neva.

https://www.martatlehti.fi/artikkelit/teimme-retken-marttametsaan-suojelu-onnistui-marttojen-lahjoituksilla/

Uuniperunat ovat ihanaa syysruokaa!

Uuniperunat maistuvat aina. Ne on helppo valmistaa isoista jauhoisista perunoista, sanoo Anneli Fredrikson. Sopivia lajikkeita ovat Rosamunda, Matilda ja van Goch ja Asterix. Alumiinifoliotakaan ei välttämättä tarvita eikä suolapetiä. Pestyt perunat pistellään ja uuniin 200° noin 1–1,5 t.

Tee ensin kastike kermaviilistä maustamalla se pippurilla ja Aura-juustomuruilla tai chilikastikkeella ja chilipippurilla, ja kaada se perunaan tehtyihin viiltoihin. Laita perunan päälle katkarapuja, kinkkusuikaleita tai tonnikalaa. Suolaa ei tarvitse lisätä lainkaan. Täältä löydät lisää herkullisia uuniperunareseptejä:

https://yhteishyva.fi/reseptit/uuniperunat-airfryerissa-ja-fetatayte/z8nQZ3xqBUQ7HE0WlcKLc

Nokkonen on tämän vuoden luonnonyrtti!

Nokkonen on ravinteikas ja helposti saatavilla oleva luonnonyrtti, jota kannattaa hyödyntää keittiössä monipuolisesti. Poimi nuoria versoja alkukesästä puhtailta paikoilta, vältä teiden varsia ja kompostin läheisyyttä. Ryöppää nokkonen nopeasti ennen käyttöä tai pakastamista.

Katso nämä Marttojen nokkosreseptit ja testaa itse!

•    Valkosipuli-nokkossämpyläkranssit
•    Nokkosmunakasrulla
•    Naisasianaisen nokkoslabneh
•    Nokkosletut

Lue lisää nokkosen keräämisestä, käyttämisestä ja säilömisestä

Matkaamme taksivene Myggen III:lla läpi Tammisaaren kauniin saariston.

Yhdistyksen hallitus 2025 - 2026

Pidimme  20.3. 2025 kirjaston Pääskysessä yhdistyksemme vuosikokouksen, jossa käsittelimme sääntömääräiset asiat ja valitsimme Ann-Mari Berlinin jatkamaan yhdistyksen puheenjohtajana sekä valitsimme uudet jäsenet hallitukseen erovuoroisten tilalle kaudelle 2025-2026.

Uusi hallitus järjestäytyi  17.3.25 Ann-Mari Berlinin johdolla ja valitsimme varapuheenjohtajaksi  Eija Puumalaisen. Hallituksen sihteerinä toimii Mari Veistelehto ja rahastonhoitajana Tiina Karhapää. Hallituksen jäsen Päivi Rosqvist vastaa yhdistyksen viestinnästä.

 Onnea ja menestystä hallitusmartoillemme!

KässäMarttojen sivu
Tammisaaren KässäMartat
Luonto- ja YmpäristöMarttojen sivu
Tammisaaren Luonto- ja YmpäristöMartat
PuutarhaMarttojen sivu
Tammisaaren PuutarhaMartat
RuokaMarttojen sivu
Tammisaaren RuokaMartat

Vu

Marttailuviikko

Kasvisiltaa emännöinyt Päivi Rosqvist tulkkasi, kun illan aluksi RastaChef kävi läpi kaikki reseptit.

Paahdettua spagettikurpitsaa, tattarinjyviä vihanneksilla, paahdettua punajuurta ja myskikurpitsaa vegaanisella pestolla.

Illan herkullinen menu maistui kaikille.

Marttailu on mukava harrastus!

Martoissa toimimme sen puolesta, että kaikilla ihmisillä, kaikenlaisissa kodeissa, olisi hyvä olla. Marttailu antaa elämään mielekästä sisältöä, hyvän harrastuksen ja ystäviä. Ja kyllä se on hauskaakin! Pääset myös aidosti vaikuttamaan siihen, millaisia tapahtumia järjestämme kertomalla omia ideoitasi.

Jäsenyys kannattaa aina!

💎 saat rakastetun Martat-lehden kotiin kannettuna

💎 saat marttayhteisön ja uusia ystäviä

💎 saat monipuolista toimintaa omassa marttayhdistyksessäsi (marttailtoja, retkiä, tapahtumia…)

💎 saat mahdollisuuden vapaaehtoistyöhön omalla alueellasi tai valtakunnallisesti

💎 saat rahanarvoisia jäsenetuja (alennuksia käsityötarvikkeista, matkoista, vakuutuksista ja paljon muusta)

💎 saat kursseja ja tapahtumia jäsenhintaan tai maksutta

💎 saat myös mahdollisuuden opiskella marttaopintoja
Marttojen toimintaan pääset mukaan liittymällä jäseneksi suomenkieliseen Tammisaaren Marttoihin. Olet sydämellisesti tervetullut meidän iloisten marttojen joukkoon! ❤️ Jäsenenä saat myös paljon Marttaliiton neuvottelemia etuja.

Marttajäsen - onko yhteystiedoissasi muutoksia?

Jäsenille postitetaan jäsenkirje tiedossa oleviin sähköpostiosoitteisiin. Muutamat niistä eivät ole enää toiminnassa. Jotta saat kaiken postin, niin ilmoitathan mahdolliset muuttuneet yhteystiedot martat.tammisaari@gmail.com  Kiitos. 

Kauniisti uudistunut ja runsas Martat-lehden numero 3/2025 on taas muhkea lukupaketti täynnä inspiroivia juttuja ja paljon uusia ideoita ruokalistallesi. Lue verkkolehteä maksutta>

Muutos lautasella 

Kestävä ruoka on terveellistä, turvallista, taloudellista ja herkullista. Marttojen teemavuodet 2025 ja 2026 omistetaan ruoalle ja sen merkitykselle arjessa ja yhteiskunnassa. Kahden vuoden ajan martat keskittyvät ruokavalintoihin, jotka edistävät sekä terveyttämme että maapallon hyvinvointia, ja juhlistamme ruoan yhdistävää voimaa.

Teemasta lisää...

Tammisaaren Martat ry käynnisti 30.1.2025 Muutos lautasella -teemavuoden järjestämällä Kasvisruuat osaksi arkea -kurssin Rastachefin opastuksella 

Olimme ammattilaisen opissa ja saimme uusia ideoita todella herkullisten kasvisruokien tekemiseen!
Mausteiden ja raaka-aineiden huumaava tuoksu levisi ilmaan, kun jokainen ryhmä kokkasi 7 ruokalajin illallisen. Lopuksi herkuttelimme. Lämmin kiitos erityisesti opettajallemme Rastachefille  ja kaikille mukana olleille.  

Tammisaaren Martat ja kasvisruokaravintola Hemma hos Rastaschef tekevät yhteistyötä. Haluamme kaikin tavoin innostaa ihmisiä kasvis/vegaaniruokien pariin.

Nokkonen on tämän vuoden luonnonyrtti!

Nokkonen on ravinteikas ja helposti saatavilla oleva luonnonyrtti, jota kannattaa hyödyntää keittiössä monipuolisesti. Poimi nuoria versoja alkukesästä puhtailta paikoilta, vältä teiden varsia ja kompostin läheisyyttä. Ryöppää nokkonen nopeasti ennen käyttöä tai pakastamista.

Katso nämä Marttojen nokkosreseptit ja testaa itse!

•    Valkosipuli-nokkossämpyläkranssit
•    Nokkosmunakasrulla
•    Naisasianaisen nokkoslabneh
•    Nokkosletut

Lue lisää nokkosen keräämisestä, käyttämisestä ja säilömisestä